Matkalla töihin pirahti puhelin soimaan. Tältä super äidiltä oli jäänyt huomaamatta, että lapsi on kipeä. Ja vauhdilla takaisin tarhaan. Matkalla manasin. Miten ne sairaudet aina iskeekin silloin, kun minulla ei ole vapaata. Puolet kuukaudesta olen kotona, toisen puolen töissä. Siis päivät. Pahoitellen soitin töihin ja lupauduin tulemaan illalla, mutta pomo ärähti, että lapsi on tärkeämpi kuin työ. Mahtaakohan pitää minua kamalana äitinä? Erinlaiset kulttuurit. Hänestä on outoa, että isä hoitaa niin paljon lapsia. Meistä taas olisi outoa, jos molempien panos ei olisi sama. Yhteisiähän nämä lapset ja tämä talous on. Matkalla terveyskeskukseen podin huonoa omaatuntoa ja huolta pomojen jaksamisesta. Heillä ei ole vapaata lähes ollenkaan. Sellaista se yrittäjän elämä on. Sairastaakkaan ei sovi. Onneksi en ole yrittäjä! Teen sitten tänään työjuttuja kotona ja käytän tämän ekstra vapaan hyväksi. Siis niiltä osin kuin sen sairaan lapsen kanssa voi.

Keittiöremppa aiheuttaa harmaita hiuksia. Vaihdetaanko vain ovet ja tasot, vai uusiksi koko köökki? Saako vanhoihin kaappeihin niitä kivoja hilavilkuttimia? Jos vaihtaisi jääkaapin viereisen kaapin eineskaapiksi ja uusisi vain sen? Paljonko ovet maksaa? Mitä kaikkea tarvitaan, jos vaihdetaan tiskiallaskin? Pitäisikö vanhat tapetit repiä seinästä vai tapetoida päälle? Onko Ikean keittiö ihan sekundaa vai ei? Onko tuulikaappiin ostettu oranssi tapetti sittenkin liian räikeää? Ja näyttääkö tiiliseinä niin hienolta kuin meidän kuvitelmissamme? Ja pääsemmekö yhteisymmärrykseen sisustuksen suhteen? Olemme niin erinlaisia. Ja voiko lastenhuoneen patterin maalata vaaleanpunaiseksi? Ja mitkähän pihaistutukset selviäisivät meidän huushollissa elossa, kun saan kaktuksetkin kuolemaan? Muovisia kukkia ei taida voida istuttaa pihalle...